Tiedätkö, missä ostamasi hunaja on tuotettu?

Hunajahyllyllä kannattaa olla tarkkana. Ihan kotimaiselta vaikuttava hunaja voikin yllättäen olla EU:n ulkopuolelta. Alkuperällä on väliä!

Oletko huomannut, että hunajahyllyllä useimmat hunajat haluavat näyttää kotimaisilta tai vähintään EU-hunajalta?

Purkin kyljessä saattaa lukea, että “hunajaa EU:sta ja EU:n ulkopuolelta”. Lehdissä kirjoittelevat, että tuo tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hunajasta 1% on Romaniasta ja 99% Kiinasta.  Vaikka yritys olisi suomalaisen hunajakulttuurin pioneeri, ei sen purkeistä välttämättä löydy suomalaista hunajaa juuri ollenkaan.

Vasemmalla hunajaa EU:n ulkopuolelta, oikealla Suomesta
Vasemmalla hunajaa EU:n ulkopuolelta, oikealla Suomesta

Jokin aika sitten Pirkka-hunajan alkuperämaaksi oli hyllyn reunassa merkitty Tanska. Purkissa luki kuitenkin pienellä präntillä Kiina. Kiina onkin alan piireissä melko huonossa maineessa. Kiinalaista hunajaa uitetaan maailmanmarkkinoille vaikkapa eteläamerikkalaisena. Aivan äskettäin paljastui Tanskassa suuri väärennetyn kiinalaisen hunajan salakuljetus. USA:ssa kirjoitettiin jo muutama vuosi sitten massiivisesta kiinalaisen ja intialaisen hunajan “pesusta” länsimaiseksi juuri tuolla Tanskassa ilmenneellä tavalla. Hämärähunaja pakataan jossain parempimaineisessa maassa. Ongelmana Kiinan hunajissa on se, että tauteihin sairastuneita mehiläisiä lääkitään eläinlääkkeillä, joista jää jäämiä hunajaan. Intialaisista hunajista taas on löydettu hurjia lyijypitoisuuksia.

Noiden jäämien lisäksi halpishunajien huonolle maineelle voi antaa selityksen vaikka se, mitä  ruotsalaisten tekemässä testissä selvisi: kaksi seitsemästä EU:n ulkopuolella tuotetuksi merkitystä hunajasta sisälsi hunajan lisäksi sokeria ja sitruunahappoa. Niillä tietenkin säästetään kallista hunajaa ja painetaan hintaa alas.

Kyllä tuolla ulkomaailmassa aivan varmasti on saatavissa ihan kunnollistakin hunajaa ja luotettavia toimittajia.

Jos hunajaan on merkitty tuotantomaaksi Suomi, niin se pitää kyllä paikkansa. Mikä tahansa muu tarkoittaa, että suomalaista se ei ainakaan ole.

Lemmensillan Luomuhunajan alkulähteet ovat Kanteleen, Myrskylän ja Pakaan luomualueilla, jossa vihreä beemobiili on bongattavissa joka kesä useiden tuhansien kilometrien verran. Tervetuloa tutustumaan.

Voit jakaa tämän artikkelin!