Se on pitkälti ideologinen kysymys, joka hunajanystävän on itse mietittävä kohdallaan. Tuottajana tein saman harkinnan muutama vuosi sitten ja totesin, että luomuhunaja on “mun juttu”.
Luomutuottaja noudattaa luomusääntöjä ja tuotantoa valvoo Evira. Tarkastaja käy vuosittain toteamassa, että tuotantosuunnitelma toimii. Tuottaja saa hyväksytyn tarkastuksen jälkeen luomuhyväksynnän seuraavan vuoden loppuun.
Luomuhunajan tuottajia on Suomessa n. 60 pääasiassa Keski- ja Itä-Suomessa. Kymmenesosa Suomen hunajasta on luomua.
Luomumääräyksiä on melkoinen joukko, joista osa varsin pikkutarkkoja. Luomupesät on sijoitettava kauas vilkkailta teiltä. Lähellä kasvavien mesikasvien on oltava pääosin luomua tai luonnonkasveja. Mehiläiset on ruokittava syksyllä luomusokerilla ja käytettävän mehiläisvahan on oltava luomua. Talvipesän sisäosien on oltava luonnollista materiaalia. Lisäksi joidenkin normaalituotannossa sallittujen desinfiointi-, pesu- ja lääkeaineiden käyttöä on rajoitettu.
Suomalainen hunaja on aina luomua? Siinä kysymys, joka kirvoittaa keskustelun luomukriteerien järkevyydestä mehiläishoitajien piirissä.
Totta on, että suuri osa Suomen hunajasta on osin luomusääntöjen mukaisesti tuotettua eikä hunajasta aistinvaraisesti selviä, onko se luomua vai ei. Kuitenkin vain luomuhunajan tuottajat noudattavat tunnollisesti myös niitä suurinta vaivaa ja kustannuksia aiheuttavia vaatimuksia, eli talviruokintaa luomusokerilla, luomuvahan käyttöä, omaa emotuotantoa, tarkkaa kirjanpitoa ja Eviran tarkastuksia. Ei ole olemassa “melkein luomua”.
Tärkeintä on, että valitset suomalaisen hunajan, oli se luomua tai ei. Vain suomalainen mehiläinen pölyttää suomalaiset kasvit, ja pölytystyö on vielä kymmenen kertaa hunajasatoa arvokkaampaa!